26. Shetlanti

Tiistaina 18.4 lennettiin Finnairin suoralla lennolla Edinburghiin. Oltiin ostettu korotukset business luokkaan ja päästiin kaikkien jonojen ohi suoraan läpi nopeasti. Matkalaukut chekkasivat suoraan perille, Shetlantiin asti. Loungessa syötiin hyvin. Koneessa oli vielä täysi ateria, alkuun savulohta ja pääruuaksi kanaa ja riisiä. Oli niin tuhti satsi, ettei koko iltana tarvinnut enää syödä. Edinburghin lentokentältä piti olla noin vartin kävely hotelliin. Onneksi oli vain reput selässä kun käveltiin. Pienen turhan kiertolenkin jälkeen löydettiin hotelli. Matka oli vähän teollisuusalueen näköistä, joten mietittiin miten aamulla pimeellä kävellään sen läpi turvallisesti. Onneksi oli kuitenkin bussikuljetus hotellista, eli sitä käytetiin jatkossa.

Keskiviikkona 19.4 Herätiiin neljän aikaan, hotellissa oli tarjolla ihan hyvä kylmä aamupala. Ennen viittä sitten lähdettiin kentälle. Istuskeltiin ja katsottiin kentän tohinaa. Nähtiin matkatavarakärry, jossa tunnistetiin molempien matkalaukut. Eli ei nähty, kun laukkuja lastattiin koneeseen. Kone lähti suht ajallaan. Pieni potkurikone, jossa meitä oli 23 matkustajaa. Lähdössä vähän vapisi, mutta muuten matka meni sujuvasti, onneksi oli hyvä keli! 

Potkurikone Edinburgin kentällä

Potkurikoneesta maisemaa

Lento kesti 1h5min. Upeita kallioita oli vastassa, kun saarelle tultiin. Kone oli nopeasti tyhjä, matkalaukut tuli pian hihnalle. Muut paitsi toinen meidän laukku. Tämä oli meidän 26:des Skotlannin matka ja ensimmäinen kerta kun matkalaukku ei tule perille. Tehtiin sitten reklamaatio siitä lentoyhtiön tiskillä. jonka jälkeen käytiin noutamassa varaamamme vuokra-auto. Pieni kenttä, kaikki oli näppärästi vierekkäin. Onneksi oli aurinkoinen keli, eikä matkaväsymystä takana, niin ei se laukun katoaminen edes harmittanut. Hypättiin autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Lerwikkiä, saaren pääkaupunkia. Tie oli hyväkuntoinen ja kaksikaistainen, mikäs siinä oli aistia ensikosketusta saareen.

Saavutaan Lerwickkiin

Navigointi oli helppoa, kun yksi tie menee saaren halki. Lerwickin kaupungista meillä oli varattu Aurora guesthousesta huone Andrea otti meidät iloisesti vastaan, mutta vielä iloisempi oli hänen koiransa Boo. Huone oli tosi tilava, kuten hänen nettisivuillaan ollut kuva antoi ymmärtää. 

Aurora Guesthouse huone ja alakerran olo/aamiaishuone

Käytiin tutustumassa Lerwickin kylään ja ensimmäisenä käytiin katsomassa Jimmy Perezin talo. Ne jotka ovat katsoneet Shetlannin saaren murhat sarjaa, tietää talon. Olihan se talo sellainen kuin telkkarissa.

Telkkarista tuttu talo

Meripelastusasemalla tietty käytiin, mutta siellä ei ollut ketään. Turisti-infosta kuultiin, että huomenna iltapäivällä pitäisi ainakin kaupan olla auki. Nopeasti hurahti ensimmäinen päivä saarella. 

Torstaina aamulla 20.4 Siirryttiin kuuden aikaan alas kimppaolkkari- aamupalahuoneeseen. Siinä on hyvä pöytä levittäytyä tekemään päivän reittisuunnitelmaa. Selvitettiin vakuutusyhtiön kanssa, miten korvaavat välitämättömyyshankinnat kun matkalaukkua ei ole tullut. Ohjeistivat korvausvaatimuksen tekemiseen lentoyhtiölle. Mutta käytännön asiat tuli selväksi, toive toki oli, että matkalaukku tulisi pian.

Aamupala syötiin ja puoli ysin aikaan lähdettiin kohti saaren eteläkärkeä ja siellä olevaa Sumburgh Head: Lighthouse, Visitor Centre and Nature Reserve majakkaa. Se on paikka jonne lunnit palaavat talviretkeltä. Pysähdyttiin matkalla ihailemaan maisemia, sillä majakan vierailukeskus aukesi vasta kympiltä. Poikettiin majatalonemännän viitoittamalle sivutielle ja niinhän taas oltiin tutulla yksikaistaisella singleroadilla. Maisemat oli kyllä upeita, meri on näkyvillä lähes jatkuvasti.

Kuski ja auto

Yksikaistainen singleroad

Yhden kohderannan luona oli mies estämässä pääsyn rannalle. Siellä kuvattiin ”Shetlannin saaren murhat” sarjaa. Kysyttiin toki heti onko meidän lempparinäyttelijä Jimmy Perez paikalla, mutta hän oli lopettanut edelliseen kauteen ja ei ollut enää mukana. Mikä sääli. Mutta mies lupasi, että vain noin tunnin pitävät tietä enää suljettuna rannalle, eli sen jälkeen voisi tulla takaisin. 

Kuvausporukkaa

Jatkettiin matkaa ja hetken päästä tielle näkyi taas upea biitsi ja pienen etsinnän jälkeen löytyi reitti mistä päästiin lähelle. Käytiin rannalla kävelemässä, mutta kyllä se biitsi oli paljon kauniimpi kaukaa katsottuna kuin läheltä. Mutta oli meri läheltäkin kaunis! Veden väri kimalteli auringossa ja aallot piti ihanaa ääntä. Ja se ihana ilman raikkaus, sitä oli nautinto hengittää.

Biitsi bongattuna autosta

Biitsi läheltä 

Kympin jälkeen oltiin majakalla. Vielä oli vähän aamukosteutta nurtsissa, mutta kuivin kengin selvittiin. Käytiin maksamassa 6 puntaa sisään, nimellinen korvaus on heille tavallaan lahjoitus, jolla voivat pitää tilat ja veskit auki. Ilolla maksettiin. Katseltiin majakan sisällä olevat historialliset nähtävyydet ja sen jälkeen kierreltiin jyrkänteen reunoja. Lokeilla oli kovat pesimätouhut ja niitä oli ihan hirveesti. Mutta onneksi keskittyivät lemmenleikkeihin eikä ihmisten päälle paskomiseen. Mutta tiukasta tuijotuksesta huolimatta, lunneja ei nähty, Kiikaritkin oli siellä kadoksissa olevassa matkalaukussa.

Sumburghin majakka

Lintuyhteiskunta kalliolla, järkkärikameralla zoomattu

Lokkeja pesimässä kallionkoloissa

Haettiin lopulta henkilökunta avuksi. Olivat luvanneet tulla näyttämään meille lunnin, jos emme niitä itse erota. Hän kertoi että tänään ovat nähneet niitä vain lennossa. Aiempi opas kertoi, ettei niitä ole vielä paljoa. Oppaan kanssa katsottiin kohtaa, jossa lokit ja muut isot linnut lensi edestakas ja välillä joku pienempi siinä keskellä. Ne pienemmät räpytti siipiä kuin ankat, eivät liidelleet. Ne oli lunneja. Mutta kun ne räpyttelijätkin sitten yks kaks liiteli, niin ei ollut helppoa Lunninbongaus aloittelijalle. 

Lunneja lentämässä

Lähdettiin epätoivoisen Lunnibongauksen jälkeen jatkamaan matkaa. Lämpömittaria ei meidän autossa ollut, mutta auton sisällä, auringon paistaessa oli lämmin. Hyvin pystyi riisumaan lämpimät vaatteet, mitkä majakan rinteellä oli todella tarpeen. Ajettiin lentokentän ohi ja kone oli laskeutumassa, eli puomit tuli alas ja liikenne tiellä keskeytettiin. Kun kone oli laskeutunut, päästiin taas jatkamaan matkaan.

Lentokenttä majakan suunnasta

Lentokenttä majakan vastaiselta suunnalta

Autoliikenne katkaistu koneen lasketumisen ajaksi

Narsisseja oli paljon asutusten lähellä. Sekä pihoilla, että tienpientareella ja vähän siellä ja täällä. Osa on jo ehtoopuolella, mutta vielä kukkivat kauniisti. 

Narsissit

Kotimatkalla käytiin katsomassa se ranta mihin ei aamulla kuvausten takia päästy. Oli hieno paikka, saari oli aivan mantereen vieressä. Saarelle pääsi kävellen hiekkadyyniä pitkin. Molemmin puolin oli merta ja koska vähän näytti, että nousuvesi olisi tulossa, niin mietittiin että uskaltaako lähteä ettei jäädä jumiin saareen. Käytiin biitsillä kävelemässä, mutta saarelle ei menty.

Manner ja saari

Rannalla kävelemässä

Ajettiin sitten Lerwickiin. Huomattiin yhdellä rannalla hylkeitä. Siihen onneksi sai suht lähelle singleroudin varrelle auton parkkiin ja pakkohan oli lähteä alas kävelemään ja katsomaan lähempää.  Siellä ne söpöliinit sitten kölli ja yksi oikein poseerasi, kun sitä kuvasi. 

Hylkeet rannalla

Hylkeet nauttii auringosta

Maisemaa matkanvarrelta

Yhdessä pienessä Hoswick vierailukeskuksessa lounaalla. Täällä ei kadunkylteissä ole nimet kuin yhdellä kielellä, Skotlannin mantereella on usein myös gaeliksi. Turistiopas kertoi, ettei heillä ole gaelin kieltä lainkaan. Heillä on joku oma murteensa jonka vaikutteet on enemmän eurooppa/pohjoismaat. Kahvilan nimikyltissäkin luki että norjaksi nimi tarkoitta. Vaikka Shetlanti on Skotlantia, niin kuten jo ennalta tiedettiin, on enemmän pohjoismaalainen paikka. Talotkin on vähän kuin olisi Norjassa.

Kahvilan nimikyltti

Perjantaina 20.4 matka jatkuu länsipuolelle saarta. Aamulla oltiin taas yhteisolkkarissa kahdestaan ja tehtiin reittisuunnitelmia päivään. Aamupala syötiin rauhassa ja lähdettiin ennen yhdeksää matkaa. Aamu oli sumuinen, hämärä ja kostea. Lähdettiin päätieltä vähän sivutielle ja ei paljoa sumun seassa nähnyt. Muutenkin puuttui värit ja oli vähän ankeahkot maisemat. 

Sumuinen aamu

Mutta kun aurinko alkoi hetkenpäästä pilkistämään, tuntui että koko maisema muuttui. Paikalla olleet lampaatkin muuttuivat elävimmiksi ja matka sujui rattoisasti. Välillä mentiin korkealla vuorten/minkä lie tuntureiden päällä. Sumu laskeutui siellä päälle ja korvat meni lukkoon. Vesipullokin paukkui itsekseen kuin lentokoneessa. Ainakin yhden kohdalla kartassa luki 281m korkeutta ja vajaa 200 oli useassa. Ei me tokikaan ihan korkeimmalla kohdalla oltu. Mutta korkeuserot oli hurjat. Tuntui että kokoajan noustiin ja noustiin ja vain välillä laskeuduttiin.

Pysähdyttiin yhteen laaksossa olevaan pieneen kylään. Meri oli aivan tyyni. Molemmin puolin maisema peilaantui mereen kuin peili. Ei todella tiennyt mistä alkaa maa, ja mihin meri päättyi. Olipa hienon näköistä. Oli aivan hiljaista, vain lintujen laulu. Siinä hetkessä oli jotain taianomaista, olisi voinut seistä ja tuijottaa vaikka kuinka kauan.

Seuraava kohde oli Aithin meripelastusasema, sekin sijaitsi pienessä kylässä missä ei ollut mitään. Ei kauppaa eikä kahvilaa. Ensin käveltiin katsomaan alusta ja sitten mentiin asemalle. Paikalla oli molemmat palkalliset, kippari ja mekaanikko. Heidän kanssaan vaihdettiin kuulumisia ja lähdettiin taas ajamaan eteenpäin. Onneksi on opittu vuosien varrella se, että aina oltava hätämuonaa mukana. Nyt vedettiin banaanit ja vähän pähkinöitä ja taas matka jatkui.

Aithin meripelastusasemalla

Nyt aurinko paistoi jo täydeltä taivaalta ja autossa oli lämmin! Ajeltiin sitten kapeaa mutkittelevaa tietä ylös ja alas, kohteena pieni ranta, joka haluttiin nähdä. Esitteen mukaan siellä olisi kävelypolku ja toki maisemia kehuttiin. Ja siellä olisi vessa. Täällä on kiitettävän tiheässä julkisia vessoja ja ne on aina siistejä! Lopulta löydettiin perille ja ensin epäiltiin, että ollaan väärässä paikassa. Mutta kyllä pellon vieressä oli kyltti mikä ohjasi kävelypolulle ja kiviaidan yli oli rappuset, eli sinne olisi voinut kiivetä kävelemään. Vessa oli ja pieni ranta, aika vaatimaton paikka. Noh, aina ei voi voittaa, paljon upeita paikkoja oltiin jo nähty.

Aina ei voi voittaa

Meriveden väriä ihailtiin, se on niin kirkas. On upeeta kun näkee pohjan, tätä ei meidän Itämeressä, ainakaan etelässä, enää näe. Onneksi takakontissa oli vesipullot ja skonsseja ja pähkinöitä, saatiin vähän syödäkseen ennen kuin jatkettiin matkaa. 

Meren väri

Ajettiin takaisinpäin pieneen Walls nimiseen sööttiin kylään missä ostettiin kaupasta automaattikahvit ja nakkisämpylät. Kaupan eteisellä oli mikro missä sai lämmittää itse sämpylän. Kaupan vieressä oli kaupungin hoitamat ilmaiset vessat, siistit nekin. Keli oli nätti ja kiva istua ja katsoa pienen kylän ihmisiä, kun tulivat kauppaan.

Taukopaikka

Picknikillä

Mutta aika oli taas jatkaa matkaa. Yhdessä kylässä pyörähdettiin, mutta siellä museo ja linna oli vielä talvikautta kiinni, aukeavat vasta toukokuussa. Törmättiin taas matkalla siihen filmiryhmään ja sama mies oli pysäyttämässä meitä kuin aiemmin. Hymyili kuin hangonkeksi kun näki meidät. Vaihdettiin taas pari sanaa ja jatkettiin matkaa eteenpäin.

Kuvausryhmä

Lauantaina 22.4 herättiin taas ajoissa. Lähdettiin kuuden aikaan tekemään pieni aamulenkki. Lerwick on pitkulan mallinen ja meri menee kummallakin puolella. Käveltiin toista puolta rantaa pitkin. Juuri noussut aurinko pilkisteli aina välillä pilvien välistä, linnut piti kovaäänistä ilokonserttia ja ilma oli raikas. Rantaan oli rakennettu kiva kävelyreitti ja mikäs siellä oli tallustella.  

Lerwickin aamuauringon nousu

Nautiskeltiin vajaa tunti aamulenkillä. Aamupalan jälkeen lähdettiin ajelemaan. Ensin käytiin lentokentällä kysymässä matkalaukua. Ei ollut vielä tullut. Lentokentältä lähdettiin ajamaan pohjoista kohti. Matkalla pysähdyttiin yhteen pieneen farmi-ravintola-kauppaan. Ihana perheyritys, selvästi lapsista kasvatettiin kesätyöntekijöitä. Syötiin loman ekat perinteiset skotlantilaiset aamupalat, oli pekonit, makkarat, black puddingit, pavut sun muut. Kello lähenteli jo yhtätoista, eli herkuttelu meni lounaasta.

Aamupalaa lounaana

Pohjoista kohti ajettiin isoa tietä, joka loppupäässä kapeni yksikaistaiseksi pikkutieksi. Todettiin että tiet on Shetlannissa paremmassa kunnossa kuin Skotlannin mantereella. Yksikaistaisilla teillä on ohituspaikat selvästi merkitty ja muutenkin tiet on hyvät. Perillä oli taas vähän epäselvyyttä mikä tie vie rannan jyrkänteille. Kartan mukaan majakka ja jyrkänteet oli eri tienpätkän päässä, joten käännyttiin yks väärään. Mutta se päättyikin pian maatalon pihaan, missä pikkuiset karitsat poseerasi nätisti kun niitä kuvasin autosta.

Kartisat tuijottaa turisteja

Pienen matkan päässä olikin Esha Ness majakka ja sen pihasta lähti kävelyreitti rannan jyrkänteelle. Majakka oli vain 12m korkea, mutta sijaitsi 61m merenpinnan yläpuolella, eli valo näkyi pitkälle merelle. Tuuli oli todella navakka. Kierrettiin hetki majakalla ja sitten käveltiin lähellä oleville jyrkille kalloille. Kiva oli yrittää kännykällä räpsiä kuvia, kun kännykkä heilui tuulessa, mutta ihan hyvät kännykkäräpsyt sai silti.

Majakalle matkalla

Esha Nessin majakalla

Esha Nessin jyrkänteet

Ei kuitenkaan kovin pitkälle kävelty. Maisema ei suoraan päältä olisi ollut niin hienon näköinen, kuin sivusta katsottuna. Ja liian vähäinen vaatetuskin oli riittävä syy palata melko ripeästi takaisin autolle.

Muutaman kilometrin päässä majakasta oli pieni leirintäalue ja siellä pieni kahvila. Kahvit juotiin ja kateltiin maisemia. Vierestä olisi lähtenyt peltoja pitkin ja niitä kiertäen polku rannalle, mutta pikaisella yhteispäätöksellä todettiin, että ei lähdetä sinne. Olisi pitänyt kiertää aika lailla ja se tuuli oli niin raju, eli tyydyttiin katsomaan sisältä lämpöisestä.

Kahvilasta näkyvä ranamaisema

Kahvit nautiskeltuamme ajeltiin takaisin Lerwickkiin ja auto jätettiin majapaikan eteen joskus kolmen pintaan. Tuuli oli noussut myös Lerwicissä kovaksi ja huppua sai vetää tiukasti päähän kun kaupungille käveltiin. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu sadetta ja kovaa tuulta. Ilmatieteenlaitos lupasi puuskissa 24m/sek mutta paikalinen säätiedotus ”vain” 20m/sek. Käytiin urheiluliikkeessä ostamassa kunnolliset, vedenpitävät lenkkarit. Eli  olisi ainakin vaihtokengät sunnuntaina, jos matkalaukku ei tule. 

Sunnuntaina 23.4 Kova tuuli saapui saarelle aamuyöstä, kuten säätiedotuksessa ennustivat. Erkkerin ikkunat vinkui ja kadulla parkissa olevan pakettiauton varashälytin lähti useamman kerran päälle kun auto heilui tuulessa. Päätettiin lähetä katsomaan miltä näyttää, kun matkustajalautta tulee satamaan, aikataulun mukaan sen piti tulla puoli kahdeksan aamulla. Eli seiskan jälkeen lähdettiin pihalle, tuulihousut puettiin vielä farkkujen päälle. Ne oli todellakin tarpeen. Jo ulko-oven sulkeminen teki omat haasteet, saati sitten kulku kadulla. Kulman takana oli kuin seinä olisi ollut vastassa, ei meinannut päästä eteenpäin. Ei oikeastaan satanut, ilma oli kyllä hyvin kostea. Satamaan päästiin kalastaja-alusten luo, ne jumppasi ylösalas laiturissa. Yksi matkustajalautta oli jo laiturissa, ei nähty tuliko se takaa toinen. Keli oli niin hurja, että oli pakko luovuttaa ja palata takaisin sisälle. Huh- olipa keli!

Aamupalakin syötiin sitten vasta kasin aikaan. Boo oli meidän seurana. Andrea, majapaikan emäntä, kertoi että hän oli 5v sitten saanut Boon itselleen, silloin tämä oli n.2,5v ikäinen. Boo on rescue koira Espanjasta. 

Boo koira

Mietittiin sitten mitä tehdään, kun alkoi vielä vähän ripsimään ja kylällä oleva museokin aukesi vasta 12:00. Päätettiin lähetä katsomaan majakkaa, joka on n.20km päästä Lerwickistä. Alkumatka päätietä pitkin, loppumatka pikkuteitä kylien läpi. Majakka itsessään ei kylläkään ollut mikään kummoinen, mutta pienet kylät, erinlaisine taloineen, oli kivaa katsottavaa. Tuuli ulvoi ja meidän pieni auto heilui tuulessa kun oltiin parkissa. Karitsatkin painautui emojen kylkeen tuulisuojaan. Pikkukyliä yhdisti pienet, yksikaistaiset sillat. 

Ajelulla pieniä kyliä ihaillen

Se retki oli kuitenkin tunnissa tehty ja koska ulos ei tehnyt mieli mennä kävelemään, päätetiin jatkaa matkaa pohjoiseen. Päätettin lähteä katsomaan itäpuolelle yksi ranta, mistä lautta lähtee seuraavaan saareen. Matkalla toki välipalatauko.

Evästauko matkalla

Sade onneksi loppui jo ennen puoltapäivää, mutta sumuinen usvailma teki maisemat vaatimattomiksi. Ei siellä lauttarannassa mitään ollut, oli totaalisesti keskellä ei mitään. No siisti, ilmainen vessa oli. Ja yksi hylje kurkkasi sieltä vedestä meitä, kadoten sen jälkeen. 

Pieni lauttasatama

Siitä suuntasimme länsirannikolla olevaan Busta house hotelliin. Hotelli sijaitsi meren äärellä, melko syrjässä mistään. Paikka oli ulkoa hieman rähjäinen, ja kun ei vihreää puissa eikä muutenkaan pihalla, niin ulos ei näyttänyt hintansa arvovoiselta. Sisältä oli kyllä hieno! Ravintolasali itsessään oli melko pieni, mutta kivoja, kauniisti kalustettuja pikkuhuoneita oli lisäksi. Lounge sali oli hieno, siellä oli hyvin varusteltu viskikaappi jonka edessä hinnasto, joten mikäs siellä olisi iltaa istua.

Busta House baarin yksi huoneista

Busta House Loungen viskikaappi

Lounaaksi tilasimme lammasta. Lisukevaihtoehtoja oli monia, niistä valittiin keitetyt perunat ja vihannekset. Lammas oli niin mureeta, että hajosi kun haarukalla törkkäsi. Ja oli kyllä tosi hyvää.

Busta House lounas, lammasta

Siitä olikin sitten hyvä lähteä vatsa pulleana valumaan alas, kohti Lerwicikin kylää. Onneksi saatiin alkulomasta upea keli. Nyt oli kyllä hurja tuuli. Edellisenä iltana, kun käytiin syömässä, niin ravintolanpitäjäkin sanoi että te olette nähneet heidän kesän! Ja niinhän se on, että saarella ei kesälläkään lämpötila nouse kuten meillä Suomessa. 

Edinburghista tuleva kone laskeutui ajassaan 15:50 ja me oltiin passissa majapaikassa odottamassa matkalaukkua. Lopulta tuli niin nälkä, että oli pakko lähteä syömään. Jätettiin välieteiseen lappu, että laukun voi jättää siihen. Vähän ennen kuutta soittivat ja varmistivat osoitteen, sanoivat että laittavat laukun taksilla. Hetken päästä tuli vielä tekstarilla vahvistus ja siinä oli taksifirman numerokin. No ruokailun jälkeen takaisin passiin alakerran kimppaolkkarin ikkunan ääreen kyttäämään koska taksi tulee. Andrea, vuokraemäntäkin tuli jossain vaiheessa kotiin, ihmetteli kun ei laukkua näkynyt. Hän soitti taksifirmaan joskus puoli kahdeksan aikaan ja ne oli vasta menossa hakemaan laukkua kentältä. Lopulta matkalaukku tuli 20:30 meille. 

Maanantaina 24.4 herättiin taas normisti ajoissa. Tuuli taas ja keli näytti vähän epätoivoiselta, mutta aurinko pilkisteli välillä lupaavasti. Puoli seikan aikaan vedettiin kunnolla vaatetta päälle, todettiin että enemmän oli päällä kuin Suomessa kuluneella talvella. Tehtiin tunnin lenkki (3,5km ylösnousuineen ja laskuineen) ja kun takaisin tultiin, niin todettiin ettei yhtään liikaa ollut päällä. Andrean kanssa juteltiinkin, että tämä kostea kylmä on paljon kylmempi kuin meidän kuiva kylmä Suomessa.

Suunnattiin taas rantaan, samaan mistä viimeksi lähdettiin kiertämään, mutta nyt mentiin toiseen suuntaan. Aurinko pilkahti välillä tosi ihanasti esiin ja maisema muuttui heti. Tuuli oli navakka, vaatteetkin pullistui tuulessa kuin Michelinukolla. 

Lerwickin aamukävelyllä

Lerwicin aamulävelyä rantapolulle menossa

Kuvassa näkyy Lerwicin kylää, viimeksi käveltiin tosiaan vastaiseen suuntaan. Meren vierustaa kun käveltiin, niin ihana hylje seurasi meitä. Molemmilla kirkkaan väristen takit, niin oltiin varmaan mielenkiintoisen näköisiä hänen silmissään.

Lerwickin kylä aamun auringonpaisteessa

Aurinko kun kävi hetkellisesti pilven takana, niin maisema muuttui olennaisesti. Mutta pääosin aurinko helli meitä, tuulen tehdessä hellyydestä vähän vähemmän nautittavan. Mutta nyt oli molemmilla riittävästi päällä, vain sormikkaista tuli tuuli läpi. Valojen ja varjojen leikkiä osio jatkuu kuvassa. Siinä oli joku instituutti ja se taivaan synkkä väri vastaan ihana aurinko, teki dramaattisen näköiseksi hetken.

Augingon valo ja tummat pilvet tekivät talotkin upeiksi

Ylä- ja alamäkien jälkeen oltiin taas majapaikassa. Puuroa ja muita herkkuja kun oltiin syöty, niin odoteltiin rauhassa että päivä valkenee ja ”aamuruuhka” kylällä menee ohi. Päätettiin vetää arktinen napajäätiikköasu päälle ja lähteä kävelemään kylän laidalla olevaan panimoon Lerwick brewery . Aurinko paisto ja lämpötila oli n.4c aamulla, eikä sen luvattu nousevan siitä päivän aikana. Ei turhaan ollut megavaatetus, tuuli oli tosi raaka, rakeet paukkui välillä vasten näköä. Googlen kartan mukaan kävelymatka olisi ollut n.35min. Kolmen vartin kohdalla ei tietoakaan panimosta. Kylä ja jalkakäytävä loppui, mutta sinnikkäästi jatkettiin matkaa ylös mäkeen. Yläpuolella näkyy teollisuusalue, joka tuli ensin vastaan. Sieltä löytyi pieni työmaaruokala, missä käytiin välikahvilla ja sitten jatketiin matkaa ylös. Lopulta panimo näkyi, mutta alkoi satamaan rakeita niin kovaa, että naamaan pisti. Ei pystynyt kuvaamaan enempää, mutta perille löydettiin! Vaikka usko meinasi moneen otteeseen loppua kesken.

Kylä ja teollisuusalue jää alas kun mäkeä noustaan ylöspäin

Panimon tullessa näkyviin, iski raekuuro päälle

Vain yksi työntekijä oli töissä panimolla, oli siellä panimon puolella panemassa olutta, mutta tuli toki meidän kanssa juttelemaan. Maistettiin oluet siellä ja ihana oli kun sai riisua pari kerrosta vaatteita päältä. Ei ollut farkkujen päällä taaskaan yhtään liikaa tuulihousut! Langaton verkko on kaikissa yleisöpaikoissa käytössä, pääosin salasanan takana oleva. Eli surffailtiin ja istuttiin aikamme ja sitten lähdettiin kävelemään takaisinpäin. Pysähdyttiin matkalla teollisuusalueen työmaaruokalassa, samassa missä menomatkalla. Nytkään ei ollut ketään muuta asiakasta kuin me. Mukava englantilainen rouva lämmitti meille keitot. Taisi olla purkkitomaattikeitto, mutta lämmitti mukavasti.

Lounaan jälkeen lähdettiin takaisinpäin. Nyt käveltiin suorempaa reittiä, keli vaihteli auringosta pilviseen, kylmä tuuli oli kokoajan kyllä. Sataman laivojakin ehdittiin ihailla. Iltapäivällä käytiin vielä autolla Tesco kaupassa kaupungin laidalla. Keli oli niin raaka, ettei enää tullut ulkoiltua. Mutta saatiin päivän kokonaissaldoksi yli 10km kävelyä kuitenkin.

Takasin Lerwicin kylään kävelemässä

Sataman laivat

Ekana iltana käytiin thaimaalaisessa ravintolassa syömässä. Paljon on Lerwickissä etnisiä ruokapaikkoja. Toisena iltana löydettiin perheomisteinen paikka Magno, jossa kaikki oli paikallisia. Siellä syötiin sitten kaikki loput illat. Parina iltana hampurilaiset, yhtenä iltana kebappia, yhtenä kanaa. Viimeisenä iltana toiselle kanahampurilainen toiselle bbq naksokset. Naksoksissa oli nyhtöpossua ja juustoa paljon, oli kyllä tosi hyvää. Viimeinen ilta menikin sitten telkkaria katsoessa.

Viimeisen illan herkut

Tiistaina 25.4 lähettiin puoli seiskan aikaan aamulenkille. Nyt ei ollut niin paha tuuli, mutta lämpöä vain pari astetta. Muutamassa kohdassa oli vähäisiä lumihiutaleita eilisen lumisateen jäljiltä. Laiturilla paikoin vähän jäätä puupinnan päällä. Käytiin kylän keskustan satamassa, kaunis siluetti on kaupungilla. Norjan laivaston alus oli juuri rantautunut satamaan, miehistön touhuja katsottiin siinä aikamme.

Lerwickin aamu

Norjan laivaston alus

Tunti siinä vierähti ulkoillen ja menimme takaisin majapaikkaan aamiaiselle ja pakkaamaan tavarat ja luovutettiin huone. Meillä oli lupa käyttää alakerran kimppaolkkaria niin kauan kuin halusimme. Eli jätetiin matkalaukut sinne ja lähdettiin kävelemään kaupungille. Aurinko paistoi ja hetken päästä tuli kamala räntäkuuro. Siinä kastui farkut ja muutenkin tuntui, että kylmä meni luihin ja ytimiin. Istuttiin kahvilassa välillä ja kun taas hetkeksi tuli aurinko esiin, siirryttiin lähellä olevaan museoon, joka olikin oikeasti mielenkiintoinen. Shetland museum Yksi osa kertoi miten jääkauden jälkeen Shetlannin saaret on muodostuneet. Shetlantihan on ollut Norjaa aikanaan, kuten myös Orkneyn saari. Oli myös paljon merenelävistä kertovaa. Samoin vanhaa historiaa, merenkulkua ja tavaroita menneestä.

Shetlanti museo

Shetlanti museo

Museossa meni pari tuntia kierrellen ja lämmitellen. Välillä oli kiva katsoa ikkunasta ulos kun merellä vaahtopäät kaatuili tuulessa. Kuva on siinä välissä, kun taas aurinko paistoi. Sää vaihtui kun napista kääntäen monta kertaa.

Museon ikkunan maisema kuin postikortti

Museon jälkeen notkuttiin vielä majapaikan olohuoneessa, aikaa kuluttaen. Lento lähti vasta 18:15. Sunburghin lentokenttä on  pienenpieni, ennen ja jälkeen turvatarkastuksen oli kuitenkin pieni kahvila. Lento lähti ajallaan ja matka sujui vain vähän täristen, vaikka pikkukoneella lennettiin. Edinburghissa oltiin lentokentällä hotellissa yötä. 

Keskiviikkona 26.4 Finnairin lento kohti Suomea lähti 10:00. Syötiin hotellissa pieni aamupala, loungessa lisää ja koneessa saatiin vielä ateriat. Nälkää ei tarvinnut nähdä. Suomessa oltiin aikataulun mukaisesti 14:35. Kiva reissu oli. Pitkäaikainen haave Shetlannissa käymisestä toteutui ja siitä hyvä mieli. Sen verran hyvin ehdittiin saarta kiertää, että toista kertaa ei tarvitse mennä. Mutta hyvillä mielillä tästä retkestä olimme. Kannatti mennä!