translate

21.1.2018

20 Glasgow pidennetty viikonloppu/ long weekend in Glasgow

Vuoden 2018 aloituksena pitkä viikonloppu Glasgow´ssa
Keskiviikkona 17.1.2018 oli edessä pieni irtiotto arjesta ja suuntasimme pitkäksi viikonlopuksi Glasgowiin. Lyhennetty työpäivä ja kolmelta oltiin jo Almosthome-loungessa syömässä ja siitä sitten ajoissa lähtöportille. Lennon piti lähteä kohti Lontoota 17:00 ja ajoissa päästiinkin koneeseen. Lunta tuli taivaan täydeltä ja niinhän siinä kävi ettei matkaan päästy, reilusti toista tuntia istuttiin koneessa ja odottelemassa lähtöä. Istuttiin ekalla rivillä bisneksessä eikä tainnut muita suomalaisia olla siinä lähellä (British Airwaysin kone). Kiva oli kuunnella kun purseri jutteli muiden kanssa siitä että ”ikinä en ole kokenut Helsingissä tämmöistä” ja muutenkin ihmettelivät miksi homma ei toimi kun Suomi on niin tunnettu talviosaamisesta lentokentällä. Kapteeni piti meitä ajan tasalla kuulutuksilla kertoen että vain yksi kiitotie auki ja kun koneita tulee välillä alas niin pitää välillä putsaa kiitotie uudestaan jne.. 


Henkilökunta piti meistä hyvää huolta, kävivät kyselemässä saako olla juotavaa ja kertoivat jatkosta. Meidän lisäksi moni muukin tiesi jo ennen lähtöä että tulevat myöhästymään jatkolennolta ja kaikille luvattiin hotellimajoitus Heathrowilla. Reilun parin tunnin istumisen jälkeen sitten päästiin matkaan ja matkalla saatiin taas hyvää ruokaa. Alkupalaksi graavilohta, pääruuaksi kanaa ja jälkkäriksi oli juustolautanen keksillä ja jotain makeaa vanukasta. Meillä ei ollut mitään sovittua seuraavaan aamuun, joten jatkolennosta myöhästyminen ei sinänsä haitannut.


Lontoossa mentiin BA:n tiskille, saatiin voutcher hotelliin sekä menopaluu bussiliput hotelliin ja takasin. Meidän seuraava lento lähti eri terminaalista ja hotelli oli aamulennon terminaalin lähellä. Eli ensin oli edessä terminaalin vaihto. Lentokentän työntekijät vähän ohjaili meitä väärin ja mentiin jonkin aikaa edestakas ja ylös ja alas ennekuin lopulta oltiin junassa jolla vaihdettiin terminaali vitoseen ja sieltä sitten lentokenttäbussilla hotellille. Meille olisi kuulunut myös illallinen, mutta kertoivat että 22:30 menee ruokapuoli kiinni ja meillä olisi ollut 5min aikaa siihen ja suihku kiehtoi enemmän kuin ruoka. Toki yhdet oluet joimme matkapäivän päätteeksi ja sitten levolle.
Aamulla noustiin ajoissa ylös ja 5:15 bussilla mentiin kentälle. Käytiin loungessa aamupalalla ja lento Glasgowiin lähti ajoissa. Vaikka vain tunnin lento niin ruokaa ehtivät silti tarjoilla. Vaihtoehtona pekoniaamupalle oli vegeomeletti ja se oli yks maukkaimpia aamupaloja mitä ollaan koneessa nautittu. 
Todella maukas vegeaamiainen koneessa
Lähestyessä Glasgowia alkoi pilvet väistymään ja saatiin hämmästellä lumen paljoutta. Toki olimme  uutisissa nähneet että Skotlannissa on lunta, mutta että niinkin paljon Glasgow´n korkeudella.
Lumiset maisemat ennen Glasgowta
Matkalaukku tuli perille vaikka oli ollut erillään meistä yön Heathrow´lla, eli kaikki pisteet matkan jatkon onnistumisesta lähtöviiveestä huolimatta! Lentokentältä hypättiin bussiin ja sillä keskustaan. Hotelli oltiin jälleen varattu Premierinn Buchanan hotellista. Hotelli oltiin maksettu ennalta, eli ensimmäinen yö meni hukkaan, mutta nukuttiin ihan hyvin Holiday Inn hotellissa jonka BA oli meille Lontoossa järjestänyt.

Hotellilla oltiin jo ennen kymmentä aamulla, eli hyvin oli vielä päivää jäljellä. Vietiin tavarat hotellille ja nautittiin kahvit, jonka jälkeen lähdimme kävelemään Clydeside tislaamoon joka oli auennut vierailijoille n.3kk aiemmin. Tislaamoon oli 40min kävelymatka ja tavoite oli mennä 11 alkavalle kierrokselle, mutta oltiin 11:05 perillä ja päätetiin mennä vasta 12 alkavalle kierrokselle. Olisivat pitäneet meille oman kierroksen kun muita ei ollut, mutta haluttiin hetki katsella ympärille. Tislaamo oli rakennettu vanhan kellotornin viereen niin että uusi rakennus kunnioitti vanhaa museoviraston suojeluksessa olevaa kellotapulia. Tislaamo oli aivan joen rannassa, entisellä telakka-alueella. Kellotapulissa oli vanhoja kuvia ja muutenkin esillä oli paljon historiatietoa ja tauluja telakka-ajasta, erittäin kiehtova paikka.
The Clydeside distillery
Kellotapulin seinäkuva telakkatyöläisistä
Syötiin ensin heidän spesiaaliherkku, lautanen kahdelle jossa oli eri Skotlannin tuotteita. Kaikista raaka-aineista kerrottiin mistä päin Skotlantia ne on ja hyvin jäi mieleen juusto joka oli tehty Mullin saarella olevien lampaiden maidosta, nämä lampaat saivat syödäkseen paikalliselta tislaamolta ylijäävän ohranrehun. Tiedä johtuiko tarinasta vai fiiliksestä, mutta kaikki oli herkullista!
Tislaamon herkkulautanen kahdelle
Sitten oli aika virallisen tislaamokierroksen, oltiin ainoat paikalla ja oppaaksi saimme espanjalaisittain voimakkaasti englantia puhuvan naisen. Kierroksen aluksi oli filmi paikan historiasta, tämän jälkeen oli vuorossa 20min omatoimista historian tutkintaa salissa. Me kyllä jätettiin ne taulut lukematta ja mentiin katsomaan vanhoja valokuvatauluja telakka-alueesta. Sitten espanijatar haki meidät ja kierrätti tislaamon sisältä. Tislaamo oli tuotannossa ja meille esiteltiin kaikki työntekijätkin jotka vastaan tuotannonpuolella tuli. Lopuksi oli vielä kolmen vistin pieni tasting ja siihen päättyi kierros. Kierroksen hinta oli 15 puntaa ja yhden tastinglasin sai muistoksi. 
Tislaamopannut
Kierroksen jälkeen pieni minitasting
Lopuksi jäätiin vielä alas vierailukeskukseen hengailemaan henkilökunnan kanssa. Sitten huomattiin että neljä tuntia oli vierähtänyt tislaamolla ja oli aika jatkaa matkaa. Koko aikana ei ollut muita asiakkaita kuin me, vain yks nainen tuli ovesta sisään katsomaan aulan tauluja. Kovasti saavat vielä mainostaa että porukka löytää paikan kun on syrjässä keskustasta. Kaiken kaikkiaan tutustuminen tislaamoon on antoisa ja hyvä. Jäi erittäin hyvä fiilis kun pitivät vieraista hyvää huolta.

Sinä aikana kun oltiin tislaamolla paistoi aurinko, satoi vettä, välillä räntää ja kaikkea siltä välillä. Sää vaihtui vähän väliä. Kun astuttiin ulos, niin aurinko näyttäytyi, mutta kohta satoi jäätävää tihkua. Käveltiin sitten lähellä olevaan Liikennemuseoon  (joissain paikoissa nimellä Riverside museo, joissain Transport museo). Aivan upea paikka! Sinne pääsi ilmaiseksi sisään ja nähtävää oli vaikka kuinka. Pari tunti meillä meni siellä ja jäi tunne että uudestaan pitää mennä että kaikki ehtii näkemään. Oli mm. upea vanhanaikainen katu, jonka varrella oli eri liikkeitä ja baareja ja niihin pääsi sisään ja äänimaailma oli aina liikkeen mukaisesti. Sitten ajeltiin ikivanhassa metrossa, toki vaunu oli paikallaan mutta mustavalkoinen filmi pyöri ja kun uusia ihmisiä tuli filmissä kyytiin, niin puhuivat 1940 luvun skotlantia, onneksi oli teksti. Aivan mahtavia toteutuksia. Ainoa pieni miinus oli laivojen pienoismallit, ne oli sijoitettu kaikki nippuun niin ettei niitä päässyt tutkimaan kunnolla. Samoin autoja oli kerroksina pitkin seiniä, eikä niitä nähnyt kunnolla.
Vanhanajan katu liikkeineen

Laivojen pienoismalleja

Ratikoita, busseja, vanhoja autoja ja moottoripyöriä oli vaikka minkämoisia
Sitten lähdimme kävelemään takaisin keskustaan. Matkalla poikettiin Bon Accord pubissa nauttimassa oluet ja sitten hotellille. Päivän kävelysaldoksi tuli 12,1 kilometriä ja edellisen yön vajaiden unien jälkeen oli ihana ruokailun jälkeen kellahtaa sänkyyn nukkumaan.
Ansaittu tauko Bon Accord pubissa

Perjantaina 19.1.2018 katsottiin aamu-uutisista säätiedotuksia. Oli jää- ja lumivaroitusta ja pohjoisemmassa oli sähköt poikki. Mietittiin että kun ajavat kesärenkailla ja pohjoisempaan luvattiin vielä 30cm lisää lunta, niin ei tehnyt mieli lähteä kauemmas päiväretkelle. Vielä kun varoittelivat julkisen liikenteen katkoksista, niin oli hyvä syy jäädä Glasgowhin.
Glasgown räntä- ja lumisadekuurot tuli ja meni ja sää vaihtui hetkessä

Illalla keli oli osittain aika liukasta

Ei olisi kesärenkailla halunnut taskuparkkeerata tuohon mäkeen

Päivä vierähti siinä kauppoja kierrellessä ja illalla käytiin Bon Accord pubissa syömässä. Oli taas herkullista ruokaa ja hintalaatu todella kohdallaan. Oli tarkoitus jäädä hetkeksi istumaan baariin, mutta perjantai-ilta ja baari oli aivan täysi ja tunnelma kuuma ja katossa. Joten ruuan jälkeen kävelimme hotellille ja katselimme matkalla kuinka liikenne sujui hyvin vaikka keliolot ei ihan otolliset kesärenkaille olleetkaan.

Lauantaina 20.1.2018 meillä oli ostettuna liput Glasgow Royal Concert halliin Johnstone Pipebandin konserttiin. Meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta miltä kuulostaa säkkipilliorkesteri isossa konserttihallissa ja kokemus oli upea! Kun iso määrä rumpuja aloitti yhtä aikaa, niin kaikki ihokarvat oli kyllä pystyssä. Orkesteri juhli 75-vuotis taivaltaan ja esiintyi vaihdellen eri kokoonpanoissa. Nuorin osanottaja oli vain 9 vuotias. Kyllä oli taas yksi hieno kokemus!



Konsertin jälkeen kävimme vielä kierähtämässä kaupungilla ja illaksi menimme Glasgow´n lentokentälle Holiday Inn hotelliin. Hotelli oli ihan kentän vieressä ja aamulla oli lyhyt matka kentälle ja konekin lähti 06:45 aikataulun mukaan ja Heathrow´lla vaihto ja Helsinki-Vantaalla olimme jo hyvissä ajoin sunnuntai iltapäivällä. Mukava pikapyrähdys ja nyt on hyvä odottaa että kelit lämpenee Skotlannissa ja keväällä sitten kohti Stornowayta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti