16.3.2012

9. Kevät/ Spring 2012 Islay

Maaliskuun alussa lähdimme viikoksi Islayn saarrelle.

Lauantaina 10.03.2012 Lensimme Lontooseen josta meillä oli jatkolento Glasgowhin. Kentältä menimme bussilla Glasgown keskustaan jossa yövyimme ja jatkoimme sunnuntai aamuna bussilla Kennacraigiin, josta menimme lautalla yli Islayn saarella. Port Askaigin lauttasatamasta siirryimme bussipysäkille odottamaan bussia ja hetkisen kuluttua tuli mukava herra kertomaan ettei bussi kulje sunnuntaisin. Tätä emme olleet huomanneet tarkistaa koska sesonkiaikana bussi kulkee myös sunnuntaisin. Kävimme Port Askaigin hotellissa josta neuvoivat soittamaan Carolin taxiin ja hän lupasikin tulla puolessa tunnissa hakemaan meidät satamasta.


Pääsimme Carolin kyydillä Bowmoren tislaamon mökille  josta olimme varanneet meille asunnon. Huoneistona oli Garden Cottage joka on yhdessä tasossa oleva huoneisto jossa on kaksi tilavaa makuuhuonetta omilla kylpyhuoneilla, olohuone sekä iso keittiö. Asuntoon kuuluu myös suuri puutarha. Erittäin hyvin varusteltu keittiö sekä toimiva asuinpaikka, suosittelemme ehdottomasti! Ja näin sesongin ulkopuolella hinta on -40% joten oli vielä edullinen. Pullo Bowmoren 12 vuotiasta viskiäkin odotti keittiön pöydällä kuten Bowmoren mökeissä on tapana. Ensimmäinen ilta meni mökkiin tutustuen sekä ruokaillen Lochsidehotellissa jonka jälkeen menimme ajoissa nukkumaan.

Maanantaina 12.3.2012 lähdimme päivän valjettua aamulenkille. Kävimme Bowmoren tislaamossa tapaamassa mallastamossa Philip Graytä jonka tunsimme jo aiemmilta reissuilta ja jonka upeita valokuvia olemme netissä ihailleet. Kuulumiset vaihdettiin ja jatkoimme rantaan kävelemään. Sitten olikin aika tehdä aamupala ja mennä pihalle odottamaan Scottia Islay car hire autovuokraamosta. Sovitusti hän toi meille auton ja ajoimme Port Askaigihin RNLI:n meripelastusasemalle tapaamaan Davidia ja Davidia jotka työskentelevät siellä. Sitten kävimme Woollen Mill villakutomossa. Täällä emme olleet aikaisemmin käyneet vaikka Islayn saarella olimme viidettä kertaa. Kutomo oli vanhassa myllyssä ja sitä piti 70v herra joka tutustutti meidät kutomoon ja kertoi sen historiasta.

Woollen Mill villakutomo
Lankojen tanssi
Tuotanto käynnissä
Woollen Mill omistaja
Portnhavenin hylkeet
Kävimme myös pyörähtämässä Islay ales panimossa joka tekee hyvää paikallista olutta. Päiväkahvilla kävimme Port Charlotte hotellissa josta ajoimme vielä Portnahaveniin jossa kävimme katselemassa hylkeiden leikkejä. Kymmenen hyljettä saimme kerralla laskettua.
Port Charloten maisemaa
Tiistaina 13.3 taxikuski Carol tuli hakemaan meitä aamusta ja vei meidät Lagavulinin tislaamolle varastokierrokselle. Olimme jo kaksi kertaa aiemmin käyneet tämän kierroksen, mutta Iainin hyvin vetämä show on kyllä useamman käynnin arvoinen. Aiemmin olemme olleet autolla siellä, mutta nyt päätimme antaa kuskille vapaata ja jätimme auton Bowmoreen. Iain oli jälleen hyvä, mutta koska "yleisö" ei kysellyn kovin paljoa, ei hän loistanut ihan yhtä paljon kuin aiemmin. Mutta kaikkine maisteteluineen oli kyllä käymisen arvoinen reissu. Sovitusti Carol haki meidät taxilla myöhemmin ja vei takaisin Bowmoreen. Kävimme vielä iltapäivällä Bowmoren tislaamon kierroksen, tämä kuului mökin hintaan. Koska olimme käyneet jo useamman kerran aikaisemmilla Islayn reissuilla Bowmoren tilslaamokierroksella, saimme kierroksen päätyttyä maistaa 18 vuotiasta tavanomaisen 12 vuotiaan sijaan.
Lagavulinin varstokierros
Keskiviikkona 14.3 ajoimme aamulla Port Askaigin rantaan ja menimme lautalla yli Juran saarelle. Paljoa muuta liikennettä ei ollut ja saimme rauhassa ajaa hissukseen ja katsella kauriita pelloilla. Saarella on yli 5000 kaurista ja niitä näkee pellolla vaikka ovatkin väriltään hyvinkin saman värisiä kuin maasto tähän aikaa vuodesta. Yksi rohkea yksilö oli Juran hotellin puutarhassa. Hotellin omistaja kertoikin että joka aamu tämä sama yksilö käy syömässä heidän puutarhan nurmikkoa kun on kuulema niin tykästynyt siihen.

Kauris Jura hotellin puutarhassa
Kauris Juran pellolla
Pyörähdimme myös Juran tislaamolla ja olimme ainoat turistit siellä. Vastaanotto oli lämmin ja mukava oli kuunnella tarinaa tislaamosta ja maistella muutamaakin eri versiota heidän viskeistään.
Juran tislaamon vierailukeskus
Juran ruuhkaton tie

Islayn saari Juralta katsottuna
Puolenpäivän lautalla palasimme takaisin Islayn saarelle ja lounaan jälkeen otimme suunnan kohti OA:n rantaa. Olimme jo kahdesti aikaisemmin yrittäneet päästä alas rannalle. Ensimmäisellä kerralla tie oli niin huonossa kunnossa ettemme ajaneet perille asti. Viime syksynä kun yritimme satoi kaatamalla vettä ja tuuli oli viedä mennessään. Nyt keli näytti lupaavalta ja saimmekin auton tien päähän parkkiin ja kävelimme lampaiden vierellä peltoa pitkin kohti rantaa. Upeat kalliot meren tyrskyineen odottivat meitä perillä. Kyllä oli käymisen arvoinen paikka, nähtiin taas yksi erilainen maasto Islayn saaresta.
Matkalla peltojen läpi kohti rantaa
Ranta häämöttää

Puro rannalla
Pässit seurasivat rannalla liikkumistamme
Illaksi olimme sopineet että menemme Bowmoren paloasemalle katsomaan heidän harjoitusiltaa. Paikalle tuli myös Port Ellenin paloaseman miehistö, joten palomiehiä oli useita paikalla. He treenasivat eri tavoin potilaiden ulosottamista autosta onnettomuuden sattuessa. Tämä on kuulema tarpeellinen treeni koska turistikauden alettua näitä onnettomuuksia sattuu useita. Pojilla oli hyvä fiilis ja yhteishenki. Heidän treenejään oli tosi mukava seurata. Meistä vieraista pidettiin hyvin huolta, saimme kuvata ja meille käytiin kertomassa lisäinfoa miksi mitäkin tehtiin. Yli pari tuntia vierähti siinä hetkessä.
Bomoren paloaseman palokalustoon tutustumassa sekä treenejä seuraamassa
Harjoituksia kuvaamassa
Torstaina 15.3 kävimme aamun valjettua aamulenkillä ja pyörähdimme samalla katsomassa Bowmoren tislaamolla lattiamallastuksen edistymistä.
Boworen tislaamon lattiamallastus
Aamupalan jälkeen alkoi tihkumaan mutta meitä se ei haitannut sillä suuntasimme autolla kohti Laphroaigia. Kävimme kierroksella ja meidän lisäksi oli vain viisi muuta, joten mukavan pienellä ryhmällä saimme tislaamokierroksen tehdä. Laphroahista ajoimme Ardbegin tislaamolle ja nautimme lounaan siellä.
Laphroagin turpeenpoltto uunissa sekä tuotannon maistelu
Laphroagin uunin kipinät
Illaksi olimme sopineet menevämme paikallisen RNLI:n meripelastusaseman harjoituksiin mukaan. Treffit oli seitsemältä illalla, mutta innokkaina olimme jo ajoissa paikalla ja aikaa jäi ihailla paikallisia kalastusveneitä. Seitsemältä porukka olikin kasassa ja saimme asemalta varusteet ja lähdimme pimeälle merelle. Ensin oli vuorossa harjoitus jossa ohjaus hajosi ja nopeasti miehistö sai varaohjauksen kuntoon. Tämä jälkeen oli vuorossa "mies yli laidan" harjoitus, nukke heitettiin vauhdissa veteen ja sitten sitä palattiin pelastamaan. Saimme vuorotellen olla ohjaamassa ja käydä pelastamassa nukkea. Kylläpä alus kulki mukavasti ja oli helposti ohjattavissa, pimeys teki omat haasteet, mutta hyvillä etsintävaloilla onnistui tämäkin harjoitus.

Miehistö esitteli myös uppopumpun toimintaa, laukaisivat merivartiostolta luvan saatuaan hätäraketin sekä tekivät karttaharjoituksia. Erittäin mielenkiintoinen ilta oli!
Port Askaigin kalstusveneet, takana RNLI:n meripelastusalus
Meripelastusaluksella "mies yli laidan" harjoitus
"potilas" kuivilla kera onnellisen pelastajan
Perjantaina 16.3 oli aika lähteä kotia kohti. Ajoimme vuokra-auton Islayn lentokentälle ja jätimme sen sinne. Ensimmäistä kertaa lensimme Islayltä lähtevällä pikkukoneella Glasgowhin ja sieltä taas BA:N koneella Lontooseen josta Helsinkiin. Puolilta öin olimme kotona. Mukava reissu jälleen kerran.

1 kommentti:

  1. Anonyymi3.4.12

    Olipa taas mielenkiintoinen reissukertomus, kiitos.Kuvat ihania, varsinkin toi viimeinen :)
    Hanne

    VastaaPoista