16.9.2011

8. Syksy/Autumn 2011 Glasgow-Arran-Islay-Glasgow

Syyslomamme kohde oli Arranin saari jossa emme olleet ennen käyneet, sekä tietysti Islayn saari.

Keskiviikkona 7.9.2011 Lensimme Amsterdamiin josta meillä oli jatkolento Glasgowhin. Amsterdamista pääsimme lähtemään 1h20min myöhässä, mutta onneksi olimme ostaneet junalipun Glasgowsta Adrrossaniin niin että meille jäisi vähän aikaa kierrellä Paisleyn juna-asemalla Glasgowssa ennen junan lähtöä. Tällä kertaa ei kyllä aikaa tähän jäänyt, taxilla juna-asemalle ja ei kauaakaan niin juna lähti. Matka länsirannikolle Adrrossanin kesti 40min ja perillä olimme seitsemän aikoihin illalla. Vettä satoi ja ilma oli sumuinen ja pimeä joten onneksi hotellimme oli lyhyen kävelymatkan päässä asemalta.

Lauriston Hotel oli upealla paikalla meren äärellä. Huoneessa oli isot ikkunat suoraan merelle, sääli että kelin takia maisema ei päässyt oikeuksiinsa. Toki suurissa ikkunoissa oli myös haittapuolensa, niistä tuuli aika reippaasti sisään, joten verhot oli pidettävä pääosin kiinni. Huone maksoi vain 75eur aamiaisineen, taisi olla meidän halvin hotellihuone pariin vuoteen Skotlannista. Hinta-laatusuhde oli todella hyvä.
Lauriston hotellin hotellihuone

Lauriston Hotelli
Loppuillan satoikin lähes kaatamalla, joten iltakävelylle ei mieli tehnyt. Hotellista sai hyvää ruokaa ja ilta menikin ruokailun jälkeen huoneessa telkkaria katsellen sekä kuunnellen tuulen ulvontaa ikkunoista.

Torstaina 8.9.2011 kävimme kävimme tihkusateessa aamukävelyllä, mutta jo aamupalan jälkeen keli selkeni ja aurinkokin jopa pilkahteli.
Ardrossanin kylän rantaa, takana näkyy Arranin saari
Pakkasimme tavarat ja lähdimme kävelemään kohti lautta-rantaa josta olimme lähdössä lautalla yli Arranin saarelle. Lauttamatka kesti vain puolisen tuntia. Olimme varanneet auton Brodickin sataman huoltamolta. Emme tienneet etukäteen millainen auto meitä odottaa ja aikamoisen hymyn sai aikaan pompannappi (Hyundai Amica) jonka saimme. Mutta hyvin sillä pärjäsimme, auto oli toki pieni, mutta kyllä se jaksoi nousta mäetkin ylös. Aluksi tuotti ongelmia kun autossa oli vilkku- ja pyyhkijäkatkaisijat eri puolella meidän autoihin nähden. Ensimmäiset risteykset menimme pyyhkijät päällä, ilman vilkkua. Ja kyllä me naurettiin! Mutta pian siihen tottui ja ajelu oli taas ihan mukavaa.
Arranin saarta kohden lautalla
Arranin saaren maisemaa
Brodickista ajoimme Arran saaren pohjoiskärkeen Lochranza hotelliin josta olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi. Matkaa sinne olisi ollut tunnin verran, mutta meillä se kesti huomattavasti pidempään koska jäimme ihailemaan maisemia. Kelikin suosi meitä Arranin saaren ensitutkimiselle. Hotelli oli jälleen hieno! Huoneessamme oli neljän ikkunan erkkeri merelle ja hotellin baarissa oli mahtava mallasviski valikoima.
Hotellihuoneen ikkunat

Pompannappimme pysäköitynä Lochranza hotellin eteen
Hotellin parkkipaikalta näkymä kohti Lachranzan linnanraunioita
Saatuamme tavarat hotellille päätimme lähteä kiertämään saarta. Ensimmäisenä toki ajoimme lähellä hotelliamme olevalle Arranin viskitislaamolle. Kävimme tislaamokierroksella jonka jälkeen tutustuimme tislaamon vierailukeskukseen.

Arranin tislaamo

Arranin tislaamon aulasta

Arranin tislaamon vierailukeskus
Tislaamokierroksen aikana oli vuorilta laskeutunut kauriita viereiselle pellolle lampaiden sekaan. Ne päästivät ihan aidan vierelle ihailemaan itseään. Kun lähdimme ajamaan saarta ympäri näimme paljon kauriita. Niitä oli pihoilla, golfkentällä ja pitkin peltoja. Paljon oli pihoja aidattu,  vaikka eläimet kauniita onkin, tekevät ne toki tuhojaan pihoille päästessään.
Kauriit Arranin tislaamon vieressä
Tislaamokierroksen jälkeen ajoimme saaren pohjoiskärkeen ja sieltä länsirannikkoa alaspäin. Sitten suuntasimme hotellille jossa nautimme päivällisen ja maistoimme saaren omaa viskiä. Iltakävelyllä kävimme katsomassa lähempää linnanraunioita ja jälleen matkan varrella oli paljon kauriita talojen pihojen ympärillä.
Lochranzan linnanrauniot

Kauriita iltalenkin varrella
Perjantaina 9.9 aamulla oli jälleen tihkuinen keli. Olimme iloisia siitä että ehdimme katsella saarta edellisenä päivänä aurinkoisemmassa kelissä. Lähdimme aamupalan jälkeen kohti saaren eteläosaa. Yksi teema oli etsiä rantakivikko jolla kuulema pitäisi takuuvarmasti nähdä hylkeitä. Paikalle löydettiinkin kun vähän pysähdyttiin matkalla kyselemään maalaistalosta ajo-ohjeita. Hienot kalliot odottivatkin meitä ja ei kun huppua päähän ja kohti rantaa.

Rannalla matkalla hylkeitä etsimään
Ei meille turhia lupailtu. Pari hyljettä makoili kivillä ja tuijotteli meitä. Päästivät aika lähelle kuvaamaan. Yksi hylje uiskenteli meidän vieressä ja tarkkaili mitä me puuhaamme.
Hylkeitä kuvaamassa

Hylkeet
Aikamme hylkeitä ihailtuamme alkoi pilvipeite repeillä ja aurinkokin tuli esiin. Mietimme että saattaa olla että tulee enemmänkin hylkeitä nauttimaan auringosta, mutta päätimme ettemme jää odottamaan vaan lähdimme ajelemaan eteenpäin. Matkalla bongasimme mukavan Lagg hotellin jossa kävimme nauttimassa lounaaksi päivän keiton.
Lagg hotelli
Kiersimme vielä loput saaresta, pysähtyen välillä ihailemaan niin maisemia kuin lehmiä.


Ylämaankarjaa ihailemassa
Automme oli vuokrattu vielä seuraavaan puoleenpäivään, mutta päätimme että palautamme auton jo samana iltana ja menimme bussilla takaisin hotellille. Totesimme että saarta on tullut kierrettyä jo riittävästi ja turhaan ajamme aamulla palauttamaan autoa kun voimme tehdä sen jo sillä matkalla. Lisäksi olimme kuunnelleet uutisista Katia myrskyn etenemistä Atlantilta kohti Skotlannin länsirannikkoa, uutisten mukaan myrskyn pitäisi iskeä hurrikaanin voimalla länsirannikon saarille.

Lauantaina 10.9 oli sateista ja tuulista. Aamulenkillä kävelimme lauttarantaan missä luimme lauttayhtiön tiedotteen jonka mukaan oli mahdollista että kovasta tuulesta johtuen lauttayhteys saarelta mantereelle Claonaigiin perutaan, tai ainakin myöhästymisiä olisi luvassa. Pakkasimme tavarat mukaamme ja lähdimme lauttarantaan katsomaan mikä on tilanne. Lautta lähtikin vielä vaikka oli aikamoista sivutuulta ja aallokkoa.

Olimme tuntia suunniteltua aiemmin mantereella koska emme uskaltaneet jäädä Arranille odottamaan myöhäisempää lauttaa peruutusten takia. Bussin lähtöön oli 1,5 tuntia ja päätimme lähtetä kävelemään seuraavaan lauttarantaan Kennacraigiin. Matkaa oli n.9km, mutta tuumimme että on mukavampi kävellä kuin värjötellä satamassa, ja tarkoituksemme oli napata bussi sitten kun se ajaa ohi. Matkalla alkoi satamaan aika lailla ja pieni kapea tie oli keskellä ei mitään, peltojen ja puskien ympäröimä. Talsiminen siellä matkalaukkuja perässä vetäen sadekelissä oli kyllä hieman erinlainen kokemus, mutta ihan mielenkiintoinen sellainen  kuitenkin. (ainakin näin jälkikäteen ajateltuna).
Mutta onneksemme kun olimme kävelleet suunnilleen 2,5km niin ihana ohiajava maatalon isäntä heitti ympäri, pysäytti jeepin ja otti meidät kyytiin ja kuskasi meidät Kennacraigin lauttarantaan. Meillä kävi kyllä tosi tuuri koska sade vain yltyi ja edessä olisi ollut aikamoista mäkistä tietä. Eikä kännykässä verkkoa että olisi voinut yrittää taxiakaan soittaa (missä lie edes lähin taxi..). 
Islayn lautalla
Yhden aikaan lähti lautta Islayn saarelle ja mukava olikin päästä sisälle lämpöiseen. Onneksi meillä oli vettä ja tuulta pitävät vaatteet, eli kylmä ei tullut matkalla ja päällysvaatteet kuivuivat mukavasti lauttamatkan aikana. Islaylle päästyämme menimme Port Askaigin satamasta bussilla Bowmoren keskustaan ja kävelimme Bowmoren tislaamolle josta olimme majoituksen varanneet. Saimme huoneiston avaimet ja ehdimme vielä hyvin käydä paikallisessa kaupassa ostamassa aamiaistarpeet seuraavaksi aamuksi.

Menimme Lochside hotellin baariin nauttimaan Islaylle saapumisviskit ja mukava henkilökunta tunnistikin meidät aiemmista käynneistä ja vastaanotto oli erittäin lämmin. Paikallisilta kyselimme viimeisiä uutisia myrskyn lähenemisestä ja kuulimme että myrsky on lieventynyt ja sen uskottiin iskevän "vain" trooppisen myrskyn voimalla saarelle. Hyvien uutisten kera oli mukava nauttia illalla päivällinen hotellin ravintolassa.

Sunnuntaina 11.9 ehdimme tehdä aamulenkin Bowmoren kylässä ennen kuin sade alkoi.
Bowmoren pyöreä kirkko
Aamulenkin jälkeen nautimme mökillä aamupalan ja sitten tulikin Scot Islay Car hire  autonvuokraamosta tuomaan meille vuokra-auton jonka olimme varanneet meille Islaylla olon ajaksi. Ajoimme länsirannikolle tarkoituksena mennä Saligo Bayn rannalle jossa tuuli nostaa usein hienot pärskeet rannalle. Satoi aivan kaatamalla ja jätimme auto parkkiin niin lähelle kuin mahdollista ja yritimme kävellä rantaan, mutta sade oli niin kamala että kävelimme vain sen verran että näimme vaahtopäät ja käännyimme takaisin autolle. Tapasimme myöhemmin saksalaisen miehen joka valokuvasi myrskyä Bowmoren satamassa. Hän kertoi että oli kahtena päivänä yrittänyt mennä kyseiselle rannalle kuvaamaan, mutta sinne ei voinnut mennä koska tuuli niin kovaa että hiekka lensi pistellen kasvoihin ja se olisi rikkonut kameran. Joten ei harmittanut vaikka kamerat olivat autossa meidän rannalla pyörähtämisen ajan.
Portnahavenin rantakalliot
Ajoimme sitten Portnahavenin kylään katsomaan hylkeitä. Ne leikkivät porukalla vedessä ja niitä oli mukava siinä hetki katsella. Ylämaankarjaakin kuvasimme matkalla, mutta lehmätkin olivat läpimärkiä eivätkä niin edustavia kun karva ei ollut pörröllään.



Päätimme lähteä katsomaan OA:a, paikkaa jossa sijaitsee saaren upeimmat kalliomaisemat meren äärellä. Sinne vievä tie oli aiemmin niin huonossa kunnossa, että olimme luovuttaneet jo ennen perille pääsyä. Mutta nyt kapea, yksikaistainen tie oli kunnostettu siihen kuntoon että ajoimme perille asti. Kävelimme pellon läpi kohti rantaa, vettä tuli vaakatasossa ja tuuli niin että sai tosiaan tehdä töitä että pääsi eteenpäin. Keli oli kieltämättä aika haastava jo pelkästään kävelyyn. Kuvia emme ottaneet koska kameraa ei raaskinut siihen keliin ottaa. Näimme kuitenkin sen verran rantaa, että totesimme paikan olevan upea, mutta keli vei voiton ja oli pakko palata autolle. Pysähdyimme vielä parkkipaikalle josta olisi ollut reilu kilometrin kävely Amerikan monumentille (näkyy pisteenä kallion laella) mutta pelto josta polku lähti oli sellaista kuravelliä, ettei ollut mitään asiaa sinnekkään.

Amerikan monumentti horisontissa keskellä
Ajelimme takaisin Bowmoreen ja kaupassa käynnin jälkeen menimme syömään ja vietimme rauhallisen illan myrskyä kuunnellen.

Maanantaina 12.9 sateisena ja tuulisena aamuna ajoimme ensin Laphroagin tislaamolle. Kävimme tislaamokierroksella ja olimme erittäin tyytyväisiä siitä että olimme kokeneet sen jo aiemmin. Sanoivat tislaamolta että heillä on maksimimäärä 15 henkeä kierrokselle, mutta johtuen ruotsalaisryhmän väärästä varauksesta, heidätkin otettiin mukaan ja meitä oli reilusti yli parikymmentä. Koska ryhmä oli suuri, kierros kesti normaalia kauemmin ja usein ei kuullut mitä opas puhui. Mutta ensimmäistä kertaa pääsimme katsomaan Laphroagin varastoon ja meri myrskysi upeasti rannalla. Hienoja maisemia!
Turpeet palavat Laphroagin uunissa
Tislaamolta lähdettyämme päätimme mennä katsomaan tuttuja Port Askaigissa sijaitsevalle Islayn RNLI:n meripelastusasemalle. Pettymykseksemme siellä ei ollut ketään paikalla ja ajattelimme mennä läheiseen Port Askaigin hotelliin kahville. Myrsky oli tehnyt kepposet ja sähköt olivat poikki ja hotellin baarissa istuivat asiakkaat pimeässä. Lähdimmekin siis ajamaan kohti Bowmoren kylää tarkoituksena käydä kaupassa. Myös Bowmoressa oli sähköt poikki joten kauppakin oli suljettu. Hetken tuli mieleen että mitäs nyt syödään kun mökissä ei ollut ruokaa ja kauppa oli kiinni, mutta onneksi Lochside hotelissa oli oma agrikaatti jonka tuottamalla sähköllä he pystyivät tekemään jotakin ruokaa.  Saimme siis lounaan nautittua ja sähkökatko kestikin vain pari tuntia ja myöhemmin kauppakin aukesi ja saimme aamiaistarpeet ostettua seuraavaksi aamuksi.

Päätimme jättää auton parkkiin koska keli oli sen verran raju että meidän pikkuinen auto otti tuulta hyvin ja vettäkin alkoi olla tiellä aikamoisesti. Kävimme katsomassa myrskyä Bowmoren rannassa ja siellä sai tosiaan tehdä töitä että pysyi pystyssä. Kuulimme että lauttaliikenne saarelle oli kokonaan poikki kelin takia, joten olimme erittäin tyytyväisiä että edellisenä päivänä lautta kulki ja pääsimme saarelle.
Bowmoren rannan aallokkoa

Myrsky Bowmoren rannalla
Bowmoren tislaamon mökin hintaan kuului myös ilmainen tislaamokierros ja päätimme käydä kiertämässä sen. Nyt meitä oli kohtuullisen kokoinen ryhmä ja vaikka olimmekin jo jokusen kertaa tislaamon kiertäneet, totesimme jälleen että aina kuulee jotakin uutta.
Bowmoren tislaamon varasto
Tiistaina 13.9  kävelimme aamulla ihailemassa kuuta ja kaupungin valoja pimeyden keskellä. Oli tunnelmallista katsoa nukkuvaa kaupunkia ja sen verkkaista heräämistä.

Bowmoren tislaamo aamulla

Bowmoren kylä aikaisin aamulla
Aamupalan jälkeen ajoimme Lagavulinin tislaamolle jonka varastokierrokselle olimme varanneet edellisenä päivänä paikat. Olimme käyneet edellisenä vuonna katsomassa Ianin pitämän varastokierroksen ja se on ehdottomasti käymisen arvoinen! Tälläkään kertaa ei Ian pettänyt ja varastossa istuessamme ja Lagavulinin tuotteita maistellessa, piti Ian erittäin hyvän "shown" tislaamon tuotteista. Maistiaisiakin olisi tullut vaikka kuinka, mutta parkissa oleva auto rajoitti kohdaltamme tätä osaa tapahtumasta.
Ian Lagavulinin varastossa
Tilaisuuden jälkeen jäimme istumaan yläkerran vierailukeskukseen joksikin aikaa ja sitten ajoimme Ardbegin tislaamolle lounaalle. Katselimme samalla mitä uutuuksia oli vierailukeskuksen myymälässä ja tulihan siitä myös joku hankintakin tehtyä.
Laphroaigin tislaamon palstat
Laphroagigin tislaamon ohi ajaessa oli pakko pysähtyä katsomaan "palstojamme". Eli "Friends of Laphroagin" jäsenethän saavat jalan kokoisen palan maata ja nyt katselimme maatilkkujamme jotka olivat aivan veden peitossa.

Lähdimme sitten Port Askaigin RNLI:n meripelastusasemaa kohti ja nyt olivatkin David ja David, aseman ainoat palkatut meripelastajat paikalla. Vaihdoimme kuulumisia ja vietimme nauruntäytteisen iltapäivän rupatellen Davidien kanssa. Kuulimme uuden aseman suunnitelmista sekä heidän kesän tapahtumista. Daviet kertoivat ettei myrsky ollut tehynyt saarella tuhoja, tuuli oli ollut noin 33m/s mutta oli nyt ohittanut saaren ja tilanne oli siltä osin ohi. Pakko oli sitten jättää pojat tekemään huoltoja alukseen ja lähteä takaisin kohti Bowmoren kylää. Viimeinen ilta Islaylla meni rauhallisesti hyvän ruuan äärellä Lochside hotellin ravintolassa.
Keskiviikkona 14.9 ajoimme vuokra-auton Port Askaigin satamaan josta lautta mantereelle lähti. Kerkesimme käydä vielä aamukahvilla meripelastusasemalla Davidin luona ennen lautan lähtöä. Mantereelta menimme bussilla Glasgown keskustaan ja sieltä bussilla lentokentälle jossa meillä oli varattuna lentokenttähotelli.

Torstaina 15.9 lensimme aamulla Amsterdamiin ja sieltä sitten kotiin Suomeen. Reissu oli onnistunut myrskyrintaman kohdalle osumisesta huolimatta. Lauttayhteyksien peruutuksista huolimatta me pääsimme aina yöpymään sinne minne olimme suunnitelleet, eli tuuriakin oli matkassa!

2 kommenttia:

  1. kiitos kivasta blogista, joka auttoi meitä lomasuunnittelussa. Arran oli upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu kommentista, mukavaa että blogista ollut hyötyä matkan suunniteluun. Arran on upea!

      Poista